Bändi aloitti toimintansa keväällä 2005 koulun kevätjuhlassa ja paikallisen nuorisotalon kevätkonsertissa esiintymisen merkeissä, Metallica-kovereita soittaen. Kokoonpanoon kuuluivat kitaristit Aku Karhunen ja Eetu Kauhanen, basisti-laulaja Roope Karioja sekä rumpali Ollimatti Kosamo. Saman vuoden kesällä alkoi omien kappaleiden sävellys ja harjoittelu ja syksyllä bändi esitti koulutusmessuilla Varkauden ammattikoululla ensimmäistä kertaa omaa materiaaliaan. Tässä vaiheessa bändi tunnettiin nimellä Devastated ja musiikkityyli liikkui englanninkielisen melodisen death metallin ja jonkinlaisen thrash metallin rajoilla. Devastated- nimellä soitettiin lukuisia keikkoja mm. bändikisoissa ja paikallisissa pikkutapahtumissa sekä julkaistiin melko kehnosti äänitettyjä kappaleita internetissä.
Syksyllä 2007 yhtye sai uuden jäsenen, laulaja-kosketinsoittaja Eetu Kariojan. Musiikki sai syvyyttä koskettimien tultua mukaan kuvioihin ja Eetun puhdas laulu toi mukanaan vaihtelua vokaaleihin. Itse musiikkikin koki suuria muutoksia; melodisesta death metallista siirryttiin suomenkieliseen, folk metal- vaikutteiseen, eeppisempään ja hiukan synkempään metalliin. Esimmäinen varsinainen demo, Päättymätön tarina, äänitettiin vuosien 2007 - 2008 aikana, tähänastisista nauhoituksista parhaalla tuotannolla (vrt. ensimmäinen nettijulkaisu; kaikki soittimet yhdellä mikrofonilla). Demo julkaistiin syyskuussa 2008 ja samalla bändin nimeksi vaihdettiin Hagall. Päättymätön tarina –demon myötä bändin oma tyyli alkoi hahmottua ja päätettiinkin jatkaa uusien kappaleiden työstämistä samoilla linjoilla.